Mindfulness uupumuksesta toipumisessa ja uupumuksen ehkäisijänä

Tämä on minun uupumus-tarinani. Vahvan ja sinnikkään. Sen joka ei luovuta. Sen, joka pärjää kyllä eikä pyydä apua. Ihmisen, joka on kadottanut yhteyden kehoonsa ja tähän hetkeen eikä suostu kuulemaan kehon viestejä. Kunnes kaatuu ja vihdoin oppii. Tarinoita on varmasti tuhansia erilaisia, mutta tälläinen on minun uupumus-tarinani.

Kävelen yöllä ympäri olohuonetta, taas. Makuuasentoon ei pysty menemään, paikallaan ei voi olla, vatsa on niin kipeä. Samalla kun kävelen loputtomia tunteja, yritän muistaa kaiken mitä söin tai join erilailla tänään kuin eilen. En keksi mitään.

Aamukiireet, kamat kasaan ja burana, koska päätä särkee, taas. En oikeastaan muista miltä tuntuu kun päätä ei särje. Päänsärky on normaali olotila, ollut jo kuukausia. Lääke auttaa. Ei muuta kun menoks. Ehkä mulla on vaan niska jumissa.

Laittaisin mekon, mutta jalkoihin nousee suuria punaisia kuumottavia läiskiä, joten vaihdan housuihin. Taas. Yritän keksiä olisinko allergisoitunut jollekin pesuaineelle tms. Näissä ihottumaläikissä ympäri kehoa ei ole mitään logiikkaa.

Miten mä en saa henkeä?! Ei edes oo syke korkealla, mutta en vaan saa henkeä lenkillä. Ihan kuin joku istuisi rintakehän päällä.

Loma ei auta. Lyhennetty työaika ei auta. Hermo on kireellä ja näen vain negatiivisia asioita ympärilläni. Treenaan kovempaa, jotenkin se säilyttää hallinnan tunteen. Ei ole ollut syytä pitää yhtään sairaslomapäiviä vuosiin, nyt niitä kertyy nuhaflunssasta jo viikko ja toinenkin. En toivu, en palaudu.

Työ vie kaiken energian. En jaksa tavata ketään. Eristäydyn.

Vihdoin päädyn ensiapuun, kun pää meinaa räjähtää, silmiä ei voi enää pitää auki, hengittäminenkin sattuu. “Sulla taitaa olla stressi” tokaisee lääkäri. Vielä siinäkin kiistän asian: “Ei voi olla kun just tulin lomalta!” Kunnes käydään läpi mun elintavat, olotila, työkuviot…on pakko myöntää, että oon aivan loppu, uupunut.

Koko tuona uupumukseen liukumisen aikana en oikeastaan kokenut, että en jaksaisi. Oli vaan kaikenlaista kremppaa kehossa ja vähän vaikea vaihe yrityksessä, mutta kyllähän mä nyt tästä selviän. Kun on vaan pakko, ei ole vaihtoehtoja. Pakko auttaa ja olla kuormittamatta muita. Pakko selvittää tää tilanne ja saada viivan alle rahaa. Tää kuukausi, tää vuodenvaihde, tää projekti…vielä vähän. Vasta ensiavun pedillä päätin, että en mä nyt anna työn tappaa itseäni!

Ja simsalabim…

Jäädessäni pois silloisesta työstäni, kaikki nuo fyysiset oireet hävisivät. Joka ikinen. Uupumuksesta toipumiseen meni kuitenkin noin vuosi. Stressi tuntui kehossa pitkään. Whatsapp-sovelluksen ääni nosti pitkään verenpainetta ja ahdistusta: mikä nyt taas on pielessä/ korjattava/ epäonnistunut…

Olin alkanut meditoimaan ja opiskellut mindfulnessia jo jonkin aikaa, tiesin olevani oikeilla jäljillä. Halusin todella syventää ymmärrystäni, jotta voisin auttaa itseäni ja myös muita. Kouluttauduin mm. Positiivisen psykologian asiantuntijaksi ja Center for Mindfulnessilla Mindfulness-ohjaajaksi.

Voin kokemuksesta sanoa, että mindfulness nopeutti uupumuksesta toipumistani mm. siten, että opin päästämään irti menneisyydessä vellomisesta ja häpeästä sekä tunnistamaan hienoisetkin stressin merkit kehossa. Opin pysäyttämään stressireaktion nousun ja rauhoittamaan mieltä sekä kehoa. Harjoittelen näitä taitoja edelleen päivittäin ja se on oikeastaan ainoa tapa pysyä hyvässä kunnossa myös mielen osalta, treenata säännöllisesti.

Jälkiviisastelua

Jälkeenpäin katsottuna olisi ehkä pitänyt huomata aikaisemmin, että ongelmanratkaisusta tuli vaikeampaa, ilo ja into työstä katosi, ajatus takkusi. Ei vaan ollut sellaisia mielen työkaluja käytössä, että olisin osannut olla riittävän tietoinen ajatuksistani, mielentiloistani ja olotilastani. Minulla ei ollut kykyä havainnoida tuntemuksiani realistisesti.

Mikään uupumuksessa ei tapahdu silmänräpäyksessä, vaan sitä ikäänkuin liukuu yhä syvemmälle ja syvemmälle ja on mahdotonta sanoa, mikä on se kohta, jossa pitäisi pyrkiä takaisin pintaan. Nimenomaan hellittämällä, ei suorittamalla. Viisainta olisi ennakoida ja kehittää tietoisuutta ja yhteyttä itseen silloin, kun mitään hätää ei vielä ole. No, tein sen jälkikäteen ja nyt tiedän, että enää en uuvu.

Olen löytänyt mindfulnessin avulla itseni, rauhan ja paikkani maailmassa. Tutkimusmatka ja opiskelu toki jatkuu edelleen, mutta tällä hetkellä elämässäni on todella tilaa nauttia elämästä. En suinkaan jättäytynyt pois työelämästä, vaan itseasiassa minulla on kaksi yritystä, joita luotsaan ilolla ja sopivalla määrällä stressiä. Mindfulness ei vaadi elämään kuin hidastetussa filmissä, vaan se auttaa pysähtymään niissä valinnan hetkissä kun on mahdollisuus valita toisin, fiksummin.

Toivon sydämestäni, että sinun ei tarvitse uupumusta kokea. Kovin moni sinne kuitenkin ajautuu. Onnekseni olen saanut viimeisten vuosien aikana auttaa jo satoja kanssakulkijoita mielen treenaamisessa ja meditaatio-polulle lähtemisessä. Mindful Work-Life Balance -kurssi syntyi oman uupumus kokemuksen ja sitä seuranneiden vuosien opiskelujen seurauksena ja olet sydämellisesti tervetullut mukaan kurssille. Olen koonnut yhteen kaikkein yksinkertaisimmat, työstressiin toimivat, tutkitut harjoitukset.

Pienin askelin sinäkin voit vahvistaa mieltäsi ja välttää uupumuksen. Pidä huolta itsestäsi. Sinulla, niinkuin minullakin, on oikeus nauttia elämästä jatkuvan suorittamisen sijaan. Silti on mahdollista myös rakentaa unelmien uraa tai vaikka kasvattaa omaa yritystä ja menestyä. Sinä määrität, mitä menestys sinun elämässäsi tarkoittaa. Toivon sinulle onnea ja menestystä, mihin tahansa ryhdytkin!

Kirsi Mattila, Mindfulness-ohjaaja CFM / Positiivisen psykologian asiantuntija / Tunnetaitovalmentaja