Sunnuntaina Päivi Ala-Risku suuteli poikaystäväänsä hyvästiksi, veti nettipiuhan seinästä ja eristäytyi kotiinsa. Hän hylkäsi Facebookin, työkaverit ja kahviautomaatin, koska halusi löytää kadonneen keskittymiskykynsä. Tämä tarina kertoo seitsemästä yksinäisestä vuorokaudesta.

En herää aamuyöstä sanomalehden tuloon, sillä sitä ei tule. Olen peruuttanut lehden tilauksen ja postinjakelun viikoksi. Herään puoliltapäivin ja näen ikkunasta, kuinka sisäpihan puut riutuvat tuulessa. Olen onnellinen, ettei minun tarvitse lähteä mihinkään.

Tänään aion tehdä töitä: purkaa haastattelunauhaa. En aio tsekkailla netistä viiden minuutin välein uutisia tai kavereitteni Facebook-statuksia, päivitellä työkavereideni kanssa vaalirahakäänteitä tai lukea viittä blogia. Varsinkaan en aio väittää, että päämäärättömästä nettisurffaamisesta on hyötyä työni kannalta, koska hetkenä minä hyvänsä netistä aistimani hiljaiset signaalit muotoutuvat päässäni nerokkaaksi ideaksi.

Luen New York -lehdestä, että amerikkalaisella toimistotyöntekijällä on samanaikaisesti auki keskimäärin kahdeksan nettisivua ja että hän hyppii niiden väliä parinkymmenen sekunnin välein. Lasken, että työpäiväni keskeytyy noin 164 kertaa. Itse asiassa olen tainnut olla töissä huumattuna. Lehden mukaan jatkuvasti sähköpostiaan tsekkaavan työntekijän aivot toimivat hitaammin kuin pilveä pössytelleiden. Hui. Älkää kertoko pomolleni.

Olivia 12/09
Lue koko artikkeli tästä